Siirry pääsisältöön

Ja taas on synttäreitä juhlittu.

Pennut ovat nyt viisi viikkoisia. Vauhtia ja meteliä alkaa olla melkoisesti näissä veijareissa. Edelleen kaikki on sujunut kuin käsikirjoituksessa, pennut kasvavat hyvin, syövät hyvin ja kehittyvät niinkuin koiranpentujen kuuluukin. 

Pentujen kodit on päätetty ja kaikki saavat ihania ihmisiä ympärilleen. Ensi viikolle on varattu pentutarkkiaika, joten silloin on tiedossa pienten ensimmäinen pidempi automatka. Juhannuksena autoilua jo vähän treenattiin kun hurautettiin koko porukka mökille keskikesän juhlaa viettämään. Tämä pentue on kyllä älyttömän sopeutuvainen porukka kun eivät olleet maiseman vaihdoksesta millänsäkään; touhut jatkuivat siitä mihin ne kotona jäi eikä kukaan ihmetellyt maiseman vaihdosta. 

Ensi viikolle pitäisi varata myös sirutusaika paikalliselle eläinlääkärille. Olen siirtänyt ja siirtänyt sen varaamista, koska siellä pitäisi sitten tietää pentujen nimet. Ja niitähän ei edelleenkään ole, miten voikin olla vaikeaa keksiä ja päättää koirille B-kirjaimella alkavia nimiä... 


Poika 1




 

Poika 2




Poika 3



Kaksi kolmesta oli sitä mieltä, että pöydällä on niin mukavaa, että häntä heilui koko ajan. Vitsikkäitä veikkoja. Alla vielä muutama ulkoilukuva.








Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Cause I'm yours?

  Hän on Kauraniemen Cause I´m Yours. Hän on tyttö Diivan ja Guccin pentueesta (s.11.6.2022) ja etsii vielä itselleen sitä oikeaa ihmistä. Tämä pentu on pentueen rohkein ja touhukkain. Hän etsii itselleen ensisijaisesti harrastavaa ja näyttelyistä kiinnostunutta kotia. Oletko se sinä? 

Pentuja!

Vastasyntyneet Diiva ja Gucci saivat toisensa eräänä huhtikuisena iltana ja sen seurauksena meidän pentulaatikossa tuhisee neljä 11.6.2022 syntynyttä pikkumustaa. Sukupuolijakauma tasan, kaksi tyttöä ja kaksi poikaa. Jälleen kerran Diiva on hoitanut pennut tunnollisesti ja rakkaudella, ja kasvattajan tehtävä on ollut lähinnä ihmetellä ja ihastella pieniä vadelmatassuja.       Tytöt Pojat

Pentusia!

Diivaa seuratessa olen ollut hiljaa mielessäni vahvasti sitä mieltä, että pentuja on tulossa. Merkit ovat olleet selvät ja päivä päivältä vain vahvistuneet. Halusin kuitenkin olla aivan varma ja käytin Diivan tiineysultrassa tänään kun vuorokausia ensimmäisestä astutuksesta on kulunut 29. Ja kyllä, pieniä sheltinalkuja löytyi yhteensä neljä. Kaikkien sydän löi, eli tähän mennessä kaikki hyvin.  Yksi salamatkustajista. Kuva on vähän kehno, mutta onpahan joku muisto käynnistä kuitenkin.