Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2020.

Onnistumisen iloa

Aloittelevan kasvattajan saa iloiseksi ja onnelliseksi A-pentueen priimat terveystulokset. Aivan erityistä iloa tuottaa se, että onnistuin valitsemaan kotoa poismuuttaneille pennuille sellaiset kodit, joissa koirat elävät onnellista elämää ja heidän omistajansa teettivät kullanmuruilleen terveystutkimukset ja mahdollistivat tämän datan saamisen. Se on minulle tärkeää. Kiitos Marja ja Tiina 💜 Kaikkien pentujen lonkat A/A, kyynärät 0/0 ja polvet 0/0.  https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoirat.aspx?Uusi=1&R=88&Nimi=kauraniemen&Kotimaiset=0 Näin ollen, pentuhaaveet Diivalle muuttuvat pentusuunnitelmiksi! Näissä suunnitelmissa riittää kuitenkin vielä niin paljon ajateltavaa, että niistä myöhemmin lisää. Juoksuja odotellessa 😉

Terveystutkimuksia

Ronja ja Hilla kävivät viime viikolla hakemassa pienet päivänäkäräiset eläinlääkäristä kun ohjelmassa oli lonkka- ja kyynärkuvaukset. Polvet tutkittiin myös. Tänään meillä on odotettu kennelliiton virallisia lausuntoja kuvista lähes henkeä pidätellen ja juuri ennen kuin odotus oli käydä sietämättömäksi, saatiin molemmille tytöille parhaat mahdolliset tulokset! Näin ollen, Ronjan ja Hillan lonkat A/A, kyynärät 0/0 ja polvet 0/0. Jes! Ronjaa ei odottaminen jännittänyt vaan hän vietti syysmyrskypäivää rennosti omalla paikallaan. Hillasta ei kuvaa saanut, koska hänellä meininki oli sama ja sijainti sohvan alla... Vielä riittää kasvattajalla jännitettävää loppuvuodeksi kun Ronjan sisarukset tutkitaan myös. Sen jälkeen voidaan Diivan pentuhaaveet toivottavasti muuttaa pentusuunnitelmiksi 💜