Siirry pääsisältöön

Ronja

Kauraniemen Awe-inspiring Alstroemeria
Shetlanninlammaskoira, narttu
syntynyt 26.8.2019


Oma kasvatti Kauraniemen A-pentueesta. Pieni kaunokainen, joka osaa saada aikaan hirmuisen sotkun ja näyttää sen jälkeen aivan viattomalta. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Cause I'm yours?

  Hän on Kauraniemen Cause I´m Yours. Hän on tyttö Diivan ja Guccin pentueesta (s.11.6.2022) ja etsii vielä itselleen sitä oikeaa ihmistä. Tämä pentu on pentueen rohkein ja touhukkain. Hän etsii itselleen ensisijaisesti harrastavaa ja näyttelyistä kiinnostunutta kotia. Oletko se sinä? 

Pentusia!

Diivaa seuratessa olen ollut hiljaa mielessäni vahvasti sitä mieltä, että pentuja on tulossa. Merkit ovat olleet selvät ja päivä päivältä vain vahvistuneet. Halusin kuitenkin olla aivan varma ja käytin Diivan tiineysultrassa tänään kun vuorokausia ensimmäisestä astutuksesta on kulunut 29. Ja kyllä, pieniä sheltinalkuja löytyi yhteensä neljä. Kaikkien sydän löi, eli tähän mennessä kaikki hyvin.  Yksi salamatkustajista. Kuva on vähän kehno, mutta onpahan joku muisto käynnistä kuitenkin.   

Pentuja!

Vastasyntyneet Diiva ja Gucci saivat toisensa eräänä huhtikuisena iltana ja sen seurauksena meidän pentulaatikossa tuhisee neljä 11.6.2022 syntynyttä pikkumustaa. Sukupuolijakauma tasan, kaksi tyttöä ja kaksi poikaa. Jälleen kerran Diiva on hoitanut pennut tunnollisesti ja rakkaudella, ja kasvattajan tehtävä on ollut lähinnä ihmetellä ja ihastella pieniä vadelmatassuja.       Tytöt Pojat