Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2019.

Neljän viikon synttärit

Pentutrio täyttää tänään neljä viikkoa. Aika kuluu hallitsemattomasti ja kohta nämä pienet lentää jo pesästä. Tai ainakin kaksi lähtee ja yksi jää. Korkeintaan... Ehkä... Ainakin... Jännä nähdä 😊 Tyypit on muuttaneet jo olohuoneeseen, saaneet ensimmäiset matolääkkeet, maistelleet jauhelihaa ja penturuokaa sekä tehneet tuttavuutta talouden kaikkien jäsenten kanssa. Diiva ei millään malttaisi odottaa, että pennut kasvavat ja alkavat keskittyä itsenäisesti omiin hommiinsa ja Hilla taas ei malttaisi odottaa, että pääsisi pienten kanssa painimaan. Olen yrittänyt molempia lohduttaa, että kaikki aikanaan... Neljän viikon synttäreiden johdosta ajattelin, että nyt otankin pennuista hienot synttärikuvat pöydällä. Värväsin pojan vahtimaan ettei kukaan tipu ja asettelemaan niitä kauniisti. Ajatuksena kuulosti taas helpolta hommalta, mutta yhtä hienosti meni kuin se eka kynsien leikkauskin. Pennut pyörivät ja hääräsivät pöydällä sellaisella tarmolla, etten uskaltanut juuri linssin lä

Kaksiviikkoiset pienet ❤️

Taas meni viikko, vähän reilukin. Pentulaatikossa otetaan jo ensiaskelia ja ihmetellään maailmaa. Kaikki pennut ovat aukaisseet silmät ja Diiva hoitaa pienokaisiaan edelleen todella tunnollisesti. Äitikoira syöksyy hätiin välittömästi raketin lailla kun joku laatikossa vähän vinkaisee. Kynsien leikkuuta oli tänään ohjelmassa. Ajattelin, että helppo homma. No ei ollut, hiki tuli ja puolet kynsistä on edelleen leikkaamatta. Seuraavalla kerralla panostetaan paremmin ajoitukseen ja yritetään hoitaa homma maaliin kun pennut on massut täynnä juuri nukahtamaisillaan. Nimiä ei ole edelleenkään, kaikenlaisia ehdotuksia on kyllä ilmassa, mutta ei sellaisia jotka tuntuisi juuri oikeilta. Niitä oikeita nimiä odotellessa, he ovat tyttöjä ja poika. Tyttö 1 Tyttö 2 Poika

Kuulumiset pentulaatikosta

Pennut täyttävät tänään viikon. Aika on kulunut kuin siivillä, tuntuu että vastahan ne ”eilen” syntyivät. Koko porukka on kasvanut tasaisesti, jokainen omalla tahdillaan. Tytöt on isompia ja poika vähän pienempi, mutta hyvän kokoisia kaikki. Nimiä näillä pikku nyyteillä ei vielä ole, mutta ehkä nekin tässä ajan saatossa keksitään. Kuvia on paljon, mutta lähinnä epäonnistuneita kännykkäräpsyjä. Yllättävän hankalaa kuvata viikon ikäisiä pentuja, jotka pyrkivät vaistojensa varassa ja suunnattomalla tahdonvoimalla takaisin emon turkin suojaan, mitäpä muutakaan kuin syömään. Tyttö 1. Syntyi ensimmäisenä ja isoimpana. Pitää painotilaston piikkipaikkaa edelleen. Kauneusunilta herätessään on välittömästi kuolemassa nälkään (ainakin omasta mielestään) ja huutaa äitiä kuin viimeistä päivää. Tähän huutoon äiti vastaa aina viivytyksettä. Diiva on maailman paras äitikoira ❤ Tyttö 2. Syntyi viimeisenä ja pienimpänä, mutta on aina ruoka-aikaan kotona ja kirinyt painotilastossa toiseksi.